Milleniaalit identiteettien karikoissa

URB 20 –festivaalin kuraattori Sasu Koivisto pohtii sukupolvensa itsenäistymiskamppailua tuntemattomissa horisonteissa

 

Uuden kaksikymmentäluvun vaikutukset nuorisokulttuurin ja urbaanin taidemaailman merkityksiin on parhaillaan muotoutumassa – alati muuttuvan nykyhetken pääarkkitehteina ovat nuoret taiteentekijät. Millaisista olosuhteista kumpuaa aikaamme muovaava luova potentiaali? Kokemustani sukupolveni urbaanista kasvuympäristöstä varjostavat ongelmat, joita yltäkylläisyyden puuhevonen kantaa sisällään. Seuraavissa kappaleissa luovin oman kokemusmaailmani ja mahdollisesti yleisen sukupolvikokemuksen rajapinnassa.

Onko nuorisokulttuuri, partaveitsenterällä kukoistavana ilmiönä, tullut 2010-luvulla mykäksi ja neuvottomaksi, sitä itsekään huomaamatta? Väite saattaa vaikuttaa paradoksaaliselta aikana, jona lapsitähteys yleistyy ja yksilönvapaus juhlii kukoistustaan yhä vapaamielisemmässä populaarikulttuurissa. Ehkäpä kyse onkin siitä, onko modernissa hyvinvointiyhteiskunnassamme enää tilaa tai tarvetta nuorisokulttuureiden historialliselle elinehdolle. Siis kapinoinnille sovinnaisuuden ja affirmaation voimia vastaan. Nämä tunnot tiivistävät kokemukseni sukupolveni identiteettikriisistä. Identiteettikriisillä tarkoitan nuorten ihmisten elämänvalintoja ja identiteetin muodostumista koskevaa kulttuurin nykytilaa. Viittaan ilmiöön myöhemmin identiteettien haaksirikkona.

Koen, että viimeistään edellisellä vuosikymmenellä on särkynyt se viitekehyksien joukko, jonka varaan nuorten ihmisten yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen identifioituminen on aikaisemmin ripustautunut. Nuoriso- ja alakulttuureiden laajennuttua, normalisoiduttua, globalisoiduttua sekä kaupallistuttua ovat niille ensisijaisten vaihtoehtoisuuden sekä kapinoinnin käsitteet pirstoutuneet. Elämme aikana, jona muoti- ja taidemaailma monimuotoisuudessaan ratsastavat kertaustyyleillä sekä loputtomilla ja usein anakronistisilla tulkinnoillaan menneestä. Oleellista on, että juuri äsken mainituille kulttuurisille toiminnoille on ominaista tarjota kasvualustoja ihmisen identiteetille.

Vapauden jälkeinen sukupolvi kartoittaa uutta mannerta
Meitä edeltävät sukupolvet ovat nuoruudessaan raivanneet vaatimuksilla ja radikaaliudella tilaa nuoruudelle kuuluvalle vapaudelle populaarikulttuurin kenttään. Tätä on mielestäni seurannut tilanne, jossa vapauden jälkeinen sukupolvi jopa ahdistuu yhä moniäänisemmän kulttuurin tarjoamasta mahdollisuuksien paljoudesta, mitä tulee jälleen identifioitumiseen sekä elämänvalintoihin. Hahmottelen kuvaamaani tilannetta ikäpolveni fiktiivisen edustajan äänettömällä monologilla: “Pidän taidemusiikista. Pitäisikö minun siis pukeutua niin, että viestittäisin mieltymystäni muille? Miten kamarimuusikot pukeutuvat? Ehkä pidän kuitenkin enemmän punk-artistien sosiaalisesta ulosannista sekä tavasta pukeutua. Ovatko nämä mieltymykseni ristiriidassa?” Ajatusleikin henkilö voisi google-hakusanalla “punk style” löytää kymmenittäin ainakin näennäisesti tarpeeseen vastaavia vaate- ja asuste-ehdotuksia aina halpamuodista high fashioniin. Edellä kuvattuun tapaan joutuvat nuoret ihmiset nykytilanteessa navigoimaan ennen näkemättömässä mahdollisten vaikutteiden virrassa. Ilmiö on jättänyt sukupolveni kuin Cast Away-elokuvan autiorannoille, keräilemään pirstoutuneiden nuorisokulttuureiden hylkyjä, joista rakentaa edellytykset yksilölliselle minuudelle ikuisesti kartoittamattomassa nykyhetkessä. Kauneimmillaan tämä ilmiö on, kun kulttuurista sisältöä kuratoiva metsästäjä-keräilijä luo merkitykselliseksi katsomistaan ajopuista omanlaisensa lautan, kokonaisuuden, joka ei oivaltavuudessaan palaudu osatekijöihinsä.

Ajatus, että kulttuurin tai taiteen saavutukset olisivat aikaisemminkaan syntyneet tyhjiössä, on tietenkin absurdi. Sen sijaan koen, että kulttuurien, ajatteluvirtausten ja taidesuuntausten tilkkutäkkimäiset fuusiot kuuluvat olemuksellisesti aikakautemme henkeen. Varsinkin tarkasteltaessa taiteen tuottamisen ja kuluttamisen materiaalisia aspekteja, korostuu kiertotalouden ja kierrättämisen merkitys ekokriisin mandaattina juuri nyt. Onko tämä kenties sukupolveni tehtävä – muokata jo käytettyä kulttuurista ainesta, kierrättää sitä ja esittää omaperäisiä tulkintoja, tai readymade-filosofian mukaisesti antaa valmiille objekteille uusia merkityksiä? Millaista on 2020-luvun luomistyö?

Muusikko Isaac Sene uuden sukupolven äänenä
Abstraktiosta elävän elämän pariin. Tematiikkaa on pyynnöstäni pohtinut myös tuore muusikko Isaac Sene, joka edustaa kulttuuri- ja taide-elämämme kehitykselle ensiarvoista nuorta taiteilijasukupolvea. Keskustelumme haarat punoi yhteen yksi erityinen miete: ihmisessä on kaiken virtaavan ja lainatun lisäksi myös ikuisuutta. Kohtalaisen muuttumaton keskuskomponentti, persoonamme kivijalka, löytyy identiteetin sisimmästä.

Pandemian rakentama tila, jossa tällä hetkellä elämme, muodostaa oleellisen kontrastin suhteessa läntisen elämäntavan kroonistuneeseen kiireeseen ja henkiseen laktaattikynnykseen. Oman kotinsa hiljaiselossa Isaac saavuttaa kokemuksensa ihmisen pysyvyydestä Waltarin Sinuhe Egyptiläisen kautta. “Vaikka ihminen olisi miltä ajalta tahansa, voi hänellä olla ikiaikaisia piirteitä, jotka näkyvät myös tämän päivän ihmisissä. Sen lisäksi on ulkoisia vaikutteita, jotka määrittävät [meitä]: ennen vahvemmin uskonnot, ja nykyään ehkä sosiaalinen media, mikä vaikuttaa paljon.”

Väitettäni pop-kulttuurin historiallisiin ilmiöihin perustuvan lainauskulttuurin trendikkyydestä Isaac myötäili, tosin osoittaen, että referenssien trendikkyyttä tärkeämpää on sisältö, jota referoidaan. Pohdinnoissaan artisti puhuttelee ihmisyyttä yleisesti: “Onko sinulla selkeä minäkuva, jonka ympärille luot oman muille näkyvän maailmasi? Vai luotko itsestäsi repaleisen illuusion lainatuista asioista?”

Avoimeen kysymykseeni, kumpuaako oma musiikki aiemmin mainitusta identiteetin ydinkuutiosta Isaac vastaa, että kyllä, juuri niin. “Se [kokemus musiikin alkulähteestä] on ollut mulle todella tärkeää.” Isaac Senen musiikissa se myös kuuluu, välittyy ja elää.

Sasu Koivisto on URB 20 –festivaalin kuraattoritiimin jäsen. Sasu on elämänsä aikana käynyt jalkapallo-, koripallo-, lentopallo- ja jääkiekkoharjoituksissa, kitara- ja laulutunneilla sekä yhdellä (1) pianotunnilla. Juuri nyt hän nauttii vapaudesta ja elävän elämän tutkiskelusta.